Kevät saapui St. Pölteniin

Tätä päivää lukuun ottamatta aurinko on paistanut St. Pöltenissä ilahduttavan paljon. Kahdessa viikossa lähes kaikki lumet ovat sulaneet pois. Lämpömittarit ovat paukutelleet + 10 asteen lukemia, linnut ovat alkaneet laulaa ja vesi solista ojissa.

Kevään tulon myötä myös varsinainen koulu pyörähti kuluneella viikolla käyntiin. Toistaiseksi tunneilla on ollut ihan kivaa. Opettajat ovat olleet mukavia ja suhtautuneet läsnäolooni hyvin. Eräs tuli jopa juttelemaan kanssani ja sanoi voivansa lähettää minulle tunnilla käsiteltäviä asioita englanniksi sähköpostiin. Myös kanssaopiskelijat ovat vaikuttaneet ystävällisiltä ja avuliailta. Joskus on vaikea pysyä kärryillä käsiteltävistä asioista, koska tietyt opettajat puhuvat saksaa vahvasti murtaen. Edes saksalaiset vaihtarit eivät aina ymmärrä kaikkea, mitä tunneilla puhutaan. "Ei kysyvä tieltä eksy" tuntuisi olevan ihan toimiva fraasi.

Viime keskiviikkona kokoonnuimme uusien ja vanhojen vaihtareiden kanssa paikallisessa baarissa. Ensimmäinen juoma oli kaikille ilmainen, joten yritin tutkailla talon juomatarjontaa. Erilaisia kaljoja oli ehkä 1000 eri sorttia, joten sanoin kämppikselleni, että tilaa jotain myös minulle. Hän sitten tilasi itselleen ja minulle kaljaa, johon oli sekoitettu banaanimehua! Tarjoilija katsoi ensin kieroon, mutta saksalaiset vaihtaritkin vakuuttivat, että se on hyvin yleistä Saksassa. Eihän se mitään parasta bestiä ollut, mutta kyllä sitä nyt ihan joi.

St. Pöltenissä siis kaikki hyvin. Tulevasta sen verran, että torstaina tulee Joonas ja lauantaina lähdetään katsastamaan Salzburg. :)


Näkymä ikkunastani tällä hetkellä. Lumet ovat poissa.

WIEN

Otsikko täytyi kirjoittaa suurilla kirjaimilla, sillä suuri olo jäi itse Itävallan pääkaupungistakin. En ehkä koskaan unohda hetkeä, jolloin astuimme päivänvaloon Stephansplatzin metroasemalta. Siinä se jökötti, suoraan edessä, Stephansdom. Ja se oli vielä suurempi kuin olisin osannut odottaa. Niin kuin oli koko kaupunkikin.

Lähdimme aamulla varhain kohti Wieniä. Olin nukkunut vain hitusen viime yönä, sillä kuudelta oli herättävä katsomaan jääkiekko-ottelua Suomi-Saksa. Mikäli Suomi ei yllä mitalipeleihin, tämä oli ehkä ainut kerta, kun näin täällä Suomen ottelun tv:sta. Vaikka silmät hieman luppasivatkin, mieli oli virkeä. Olinhan kohta Itävallan pääkaupungissa.

En tiedä, olenko ikinä tykästynyt mihinkään kaupunkiin niin nopeasti. Keskusta oli mahtava, Stephansdom henkeäsalpaava ja ylipäätään kaikki rakennukset valtavia! Yksikään kuva ei tee oikeutta kaupungille. Vaikka keli oli hieman kolea (no okei, +4, mutta tuuli kylmästi!) ja välillä taivaalta ripotti vettä ja räntää, oli huippua. Kiertelimme lähinnä ristiin rastiin, söimme ja lähdimme takaisin St. Pölteniin. Wieniin palaan kuitenkin varmasti vielä monta kertaa!


Halukkaat voivat liikkua kaupungissa hevosilla.


Ihan kivankokoinen museo


Halsualla ei ole ihan näin isoa kirjastoa




Stephansdom sisältä ja ulkoa

Olympialaisia ja punaviiniä

Ensimmäinen viikko Itävallassa on mennyt lähinnä löhöillessä. Koululla on pitänyt käydä aina välillä, mutta varsinaiset tunnit eivät ole vielä alkaneet. Tänään on vapaapäivä ja huomenna iltapäivällä pari tuntia tietokoneiden käytöstä. On tämä rankkaa! Sopii kyllä hyvin tällainen kevyempi aikataulu näin olympialaisten aikaan.

Koska luppoaikaa on näinkin paljon, kävimme eilen kämppiksen ja tämän poikakaverin kanssa ajelulla. Ajoimme noin 80 kilometriä pohjoiseen ja saavuimme pieneen kaupunkiin, jonka nimi oli Horn. Kävelimme keskustassa ja poikkesimme kodikkaassa kahvilassa. Apfelstrudelit ovat silti vielä maistamatta.

Hornin lähistöllä sijaitsi myös Rosenburgin linna, jota kävimme ihastelemassa. Sisällä emme valitettavasti päässeet käymään, mutta täytyy kyllä sanoa, että komea oli pytinki myös ulkoa päin. Jylhät maisemat eivät pääse minun ottamissa kuvissa oikein esille, mutta linnaa voi käydä tähyilemässä myös täältä.

St. Pöltenissä ei muuten sitten ole näin paljon lunta!

Illalla uudet vaihtarit kokoontuivat vielä minun ja Monikan luona. Joimme viiniä ja katselimme olympialaisia. Oli aivan valtavan kivaa! Olin toki ainoa, jota olympialaiset oikeasti kiinnostivat, mutta kerroin toisille ennakkosuosikeista ja hekin innostuivat kannustamaan omia urheilijoitaan. Hassua oli se, etteivät esimerkiksi saksalaiset tienneet etukäteen Maria Rieschistä, eikä kukaan ollut kuullut Petra Majdicista.

Lauantaina suuntaamme kämppiksen kanssa Wieniin. Tällä kertaa matka taittuu varmaankin autolla, mutta jatkossa St. Pöltenin ja Wienin väliä tulee suhailtua junalla moneen otteeseen. Piletti kun on suuntaansa vain 5,5 euron luokkaa.

Ensimmäinen koulupäivä

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin Monikan kanssa kohti Fachhochschulea, koska meille oltiin painotettu, että ajoissa on oltava. Matkalla sinne koimme kuitenkin pienen yllätyksen. Monikan ja tämän poikakaverin autoa oltiin juuri hinaamassa pois parkkipaikalta. Ryntäsimme paikalle ja kysyimme, mitä oli tekeillä. Eräs mies oli soittanut hinauspalvelun, koska auto oli yksityisellä pysäköintialueella, eikä hän kuulemma saanut autoaan mahtumaan mihinkään. Parkkipaikka oli toki puoliksi tyhjä. Siinä sitten selviteltiin tapahtumia ja yritimme selittää, ettemme tienneet yksityisestä pysäköintialueesta. Parkkipaikka on suoraan kämppämme edessä, ja löysimme ainoastaan yhden pienen kyltin, joka kertoi alueen olevan yksityistä pysäköintialuetta. Selittelyt eivät kuitenkaan auttaneet: kämppis joutui maksamaan 200 euroa siitä, ettei autoa hinattaisi pois.

Saavuimme koulun info-tilaisuuteen siis hieman myöhässä, mutta meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Pelkäsin etukäteen, ymmärränkö mitään, mitä siellä puhutaan. Paikallisten murre on kamalan kuulosta, mutta opettajat puhuivat hochdeutchea, ja minun teki mieli tuulettaa - minä ymmärrän! Osasin jopa vastata minulle esitettyihin kysymyksiin ja oli ihanaa, kun ei tarvinnut jatkuvasti pyytää selittämään jotain asiaa englanniksi.

Kiersimme koulun tilat läpi ja iltapäivällä lähdimme vielä kaupunkikierrokselle. Samalla ehti vähän tutustua uusiin vaihtareihin. Meitä uusia vaihtareita on vain neljä, mutta elokuussa tulleita onkin sitten enemmän. Vaikuttivat kaikki mukavilta ihmisiltä. Päivästä jäi kyllä tosi hyvä mieli. :)

St. Pölten erään talon katolta. Hissiä ei voinut käyttää, joten kävelimme ylös portaita pitkin. Jalat olivat hieman hapoilla, voin kertoa!

Uudet vaihtarit. Vasemmalta Monika, minä, Arne ja Susan.

St. Pöltenin suurin kirkko.

St. Pöltenin Rathaus, elikkäs kaupungintalo.

Ja sitten vähän kuvia

En vissiin osaa vielä kunnolla käyttää tätä blogia, kun en millään saanut kuvia oikeisiin väleihin. Siispä tässä tulee nyt kuvia erikseen. :)

Tällainen on näkymä ikkunastani.

Keittiö on ihan kiva.

Käytävä on kolkko. Täällä kaikuu!

Vessanpönttö on hieman erilainen kuin Suomessa... :D

... eikä tietenkään mitään lavuaaria! Kädet pestään toisessa huoneessa.

Ja tässä miun oma kammari.

Vihdoin!

Moijjj! :)

Tovi on vierähtänyt, kun olen edellisen kerran päässyt käyttämään nettiä oikein kunnolla. Paljon on tapahtunut, joten taidan hypätä ajassa vähän taaksepäin ja kertoa ensimmäisistä päivistäni Itävallassa.

Perjantaina herätyskello soi 4.15. Kumma kyllä ei väsyttänyt juurikaan, vaikka kovin monta tuntia en ehtinytkään nukkua. Yritin väkisin syödä jotain "aamupalaa" ja valmistauduin lähtöön. Oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun jännitin lähtöäni. Joonas vei minut sitten lentokentälle, enkä olisi ehkä ikinä uskonut, miten vaikeaa oli kävellä yksin lähtöportille. Silloin kolahti oikeastaan vasta ensimmäisen kerran se, että nyt en ole vähään aikaan tulossa Ouluun kotiin.

Lennon oli tarkoitus mennä Riikan kautta Wieniin, mutta hämmästys oli suuri, kun teimme välilaskun myös Turussa. Olimme edellisenä iltana tutkineet Joonaksen kanssa aikatauluja ja ihmetelleet, miten Oulusta Riikaan voi kestää kolme tuntia. No, saimpa vastauksen.

Koneen lähestyessä Wieniä tutkailin ikkunasta ulos - eih, noin paljon lunta. Yritin tähyillä isän mainostamia hienoja rakennuksia ja kaunista kaupunkia, mutten nähnyt mitään! Hetken mietin jo, olinko noussut oikeaan koneeseen, sillä alapuolellani näkyi vain harvakseltaan taloja ja peltoa. Ehkä isän lentokone oli lähestynyt kaupunkia hieman toisesta suunnasta.

Wienin lentokenttä vaikutti tosi isolta ja hienolta. Kaikki oli mennyt siihen mennessä niin hyvin, että olin varma ettei matkalaukku ainakaan ole saapunut perille. Sieltä se kuitenkin tuli hihnaa pitkin ensimmäisten joukossa. Olin myös varma, etten löytäisi ikinä oikeaa bussia, sillä bussiopasteet osoittivat noin miljoonaan eri oveen. Astuin summassa lähimmästä ovesta ulos, ja kas, siinähän Westbahnhofiin menevä bussi olikin. Meikä osaa matkustaa! :)

Saatoin olla koominen näky rautatieasemalla, kun tuijotin ostamaani lippua varmaan minuuttitolkulla. Sanoin tädille tiskin takana, että haluan St. Pölteniin, ja hän antoi minulle piletin. Odotin, että näkisin istumapaikan, lähtö- ja saapumisajan aivan kuten Suomessakin, mutta ei. Toljotin lippua vaikka kuinka kauan, kääntelin ylösalaisin, mutta en ymmärtänyt siitä mitään! Eräs konduktööri sattui sitten vilkaisemaan lippuani, kun olin nousemassa St. Pölteniin menevään junaan. Hän sanoi, ettei minun kannattanut matkustaa sillä junalla, sillä viereiseltä laiturilta lähtevä olisi paljon nopeampi. Täällä ilmeisesti samalla lipulla voi nousta mihin junaan tahansa. Hassua.

Angelika oli vastassa St. Pöltenissä ja näytti minulle kaupunkia, lainasi valtavan määrän omia tavaroitaan ja toivotti minut tervetulleeksi. Lämmin halaus tuossa vaiheessa päivää, vaikkakin ventovieraalta, tuntui todella hyvältä.

Kun viimein jäin yksin kämppääni, olin aivan poikki. Järjestelin tavaroita ja yritin keksiä koko ajan jotain tekemistä, sillä joka kerta kun pysähdyin ajattelemaan alkoi itkettää. First day is the worst day. Voin allekirjoittaa.

Ensivaikutelma St. Pöltenistä on melko hyvä. Keskusta on tosi kiva, eikä kovin kaukana kämpästä. Koululle on lyhyt matka, samoin kauppaan ja rautatieasemalle. Odotan jo innolla, että tämä loskapaska sulaisi pois ja puihin tulisi lehtiä. Uskon, että kaupunki on kaunis kesällä.

Sain eilen myös vihdoin ja viimein kämppiksen. Ihanaa, kun talossa on ääntä ja on joku, jonka kanssa keskustella. Vaikka alku Itävallassa oli ehkä hankala ja vähän kurja, niin taitaa elämä sittenkin voittaa. :)

TJ 4

Heips!

Ajattelin avata ihka ensimmäisen oman blogin, koska kerrankin siihen on kunnon syy. Neljän päivän päästä hyppään lentokoneeseen määränpäänä Itävalta. Tämän blogin kautta voi siis vaklata, mitä mulle kuuluu, missä liikun ja miten ylipäänsä pärjään oudossa maassa. Takaisin tulen joskus kesä-heinäkuun vaihteessa. Kaikki järjestelyt pitäis olla kunnossa, eli nyt vain odotellaan!