Loppukiri

Nyt on lento varattu takaisin Suomeen! 23.6. Oulun lentokentällä voi nähdä väsyneen, mutta varmasti onnellisen reissaajan. Juhannus Suomessa on tosiasia. On niin mahtavaa, kun vihdoin tietää tarkan päivämäärän kotiutumiselle.

Juttelin eräs päivä kaverini kanssa vaihdostani, ja hän epäili kokonaiskuvani olevan negatiivinen. Ilmeisesti olen sitten valittanut suhteellisen ahkerasti koti-ikävää ja ajoittain huonoja ilmoja, mutta en kyllä sanoisi, että minulle jää tästä paha maku suuhun.

St. Pölten on ihan tavallinen kaupunki. Ei mikään Wien tai Praha, mutta ihan normi kaupunki. En usko, että olisin saanut vaihdostani paljon enemmän irti, jos olisin ollut jossain muualla. Ainoa asia, joka on vaivannut on ollut koti-ikävä, ja sitä olisin potenut ihan varmasti, vaikka olisin ollut sitten Roomassa, Pariisissa tai Lontoossa.

Ihmiset täällä ovat olleet aivan mahtavia. Nyt minut otetaan Meksikossa, Ranskassa, Espanjassa, Puolassa ja Saksassa avosylin vastaan. Myös itävaltalaiset ovat olleet mielettömän ystävällisiä ja avuliaita. Yksi tyttö tulee ensi syksynä vaihto-opiskelijaksi Ouluun, enkä malta odottaa, että pääsen vuorostani näyttämään hänelle kotikaupunkiani.

Viime päivinä olen havahtunut siihen, että vaihtoni todella lähenee loppua. Ensimmäiset vaihtarit matkaavat koteihinsa jo vajaan kahden viikon kuluttua. Haikea mielihän tässä tulee, kun kaikkea tehdään nyt aina "viimeistä kertaa". Luulen, että viihdyn täällä juuri nyt paremmin kuin koskaan. Kesäiset ilmat ja ajatus siitä, että kohta tämä kaikki jää taakse pakottaa minut nauttimaan viimeisistä päivistä täysillä.

Monikan kanssa iltakävelyllä kohti tivolia.




























































Maistuis varmaan sullekin?





































Ihan pelkkää juhlaa viime päivät eivät kuitenkaan ole olleet. Lukukauden loppu tarkoittaa myös sitä, että projektien ja esseiden on valmistuttava ennen kotiin lähtöä, ja päälle pitäisi vielä pari tenttiäkin pyöräyttää. Niinpä olen lauantain ratoksi kirjoitellut esseetä ja tänään sunnuntaina käväisin koululla editoimassa. Kiire tulee, mutta jospa saisin kaiken valmiiksi määräaikaan mennessä.

Another aeroplane
Another sunny place
I'm lucky I know
But I wanna go home
I've got to go home.

Sinne meni

Olo on tyhjä ja kämpässä taas niin hiljaista, kun Joonas lähti, mutta ajattelin silti yrittää kirjoittaa tänne jotain. 12 päivää laatuaikaa meni niin valtavan nopeasti, että ei voi kuin toivoa seuraavienkin päivien menevän yhtä sutjakkaasti. Huomenna tapaan paikallisen kv-vastaavan, ja keskustelemme vaihdostani. Toivon, että tuon keskustelun jälkeen pääsen varailemaan jo lentolippua takaisin Suomeen. Tj-lasku on joka tapauksessa jälleen käynnissä, ja 29 päivää tuntuu taas niin kurjan pitkältä ajalta. Jäähyväisten sanominen on aina yhtä tympeää, siihen ei kai koskaan totu. Tämä sai nyt olla viimeinen kerta vähään aikaan.

Vaikka nyt onkin surullinen ja haikea mieli, mahtui 12 päivään paljon kaikkea kivaa. Taidankin kertoa niistä hetkistä jotain, jotta omakin mieliala hieman kohenisi.

Viime perjantaina heräsimme aikaisin ja matkasimme Wieniin, josta jatkoimme bussilla Tsekin pääkaupunkiin Prahaan. Rautatieasemalle lähdimme Joonaksen tyylille uskollisesti hieman tiukalla aikataululla, mutta ehdimme kuin ehdimmekin oikeaan junaan.

Wien-Praha-Wien-välit kustansivat meiltä kahdelta yhteensä hieman alle 58 euroa. Ei siis kovin kallista lystiä! Matka-aika oli viitisen tuntia, kahvi, kaakao ja tee olivat ilmaisia ja niille, jotka halusivat katsoa elokuvia jaettiin kuulokkeet. Lisätietoa yhtiön toiminnasta täältä. Olimme kylläkin paluumatkalla tunnin myöhässä aikataulusta johtuen liikenneruuhkista ja linja-autoon tulleesta viasta, mutta voin silti suositella bussimatkaamista: junaa halvempaa, eikä niin kovin paljon hitaampaakaan.

Perillä Praha otti meidät vastaan aurinkoisella kelillä. Lämpimät ilmat hemmottelivat meitä koko viikonlopun ajan. Tai no, Joonas-ressukka ei ollut ehtinyt tottua Suomessa lämpimiin ilmoihin, joten hänen olonsa oli hieman tukala, mutta ainakin minä nautin auringon lämmöstä valtavasti (eilen vähän liikaakin, selkä ja jalat (?!) ovat nyt kauniin punaiset).

Varasimme hotellin päivää ennen kuin lähdimme reissuun. Pelkäsimme jo hieman (tai minähän se taidan meistä kahdesta olla se, joka stressaa), että hyvää hotellia hinta-laatu-suhteeltaan on vaikea löytää niin lyhyellä varoitusajalla, emmekä halunneet majoittua missään 10 hengen dormissa. Niin vain löysimme Duo-nimisen hotellin, joka oli hieman syrjempänä keskustasta (15 minuuttia metrolla), mutta osoittautui lopulta mahtavaksi valinnaksi. Kolme yötä maksoi meiltä yhteensä 143 euroa ja hintaan sisältyi parhain IKINÄ näkemäni ja syömäni aamupala missään sekä aamu-uinnit hotellin altaalla.

Jorinat sikseen, tässä kuvia.

























Osaatko kertoa, paljonko kello on? Astronominen kello kertoo ajan lisäksi mm. auringon ja kuun sijainnin.






















Vanhankaupungin aukio.

















Joonas matkalla Juutalaiskortteliin.

























Prahan Juutalaiskortteli oli Keski-Euroopan ainoa juutalaiskortteli, joka selvisi holokaustista. Alueella sijaitsevalle hautausmaalle on haudattu noin 12 000 juutalaista. Koska Prahan juutalaisia ei saanut pitkään aikaan haudata muualle, on vainajia jouduttu hautaamaan jopa kahteentoista kerrokseen.

























Kaukaa zoomattu, koska hautausmaa oli suljettu, mutta ahdastahan siellä näytti olevan.

































Kaarlensilta.


































































Käytiin myös eläintarhassa.





















































Kolme tuntia siinä kesti, mutta se löytyi - norsu! Ja Joonas oli iloinen.

























John Lennon wall oli myös hieman hakusessa, mutta etsivä löytää.

















Pyhän Vituksen katedraaliin oli yli sadan metrin jono, joka ei liikkunut. Ajattelimme sitten, että onhan noita kirkkoja nähty. St. Vitus jäi näkemättä sisältä.

























Tsekin finaalipaikkaa jääkiekon MM-kisoissa juhlittiin kuin mestaruutta. Itse finaalia oli vanhalla aukiolla seuraamassa niin suuri joukko, etten nähnyt screenejä kuin vilaukselta.

















Joonas totesi, että joki on Vltava.

















Kaunis kaupunki.
































Parasta Prahassa.

Kylmää, ihanaa ja Bratislavaa

Täällä taas. Elossa ollaan, vaikkei uutta blogitekstiä ihan joka päivä tulekaan. Joonas saapui viime perjantaina, joten ymmärrettävistä syistä ihan kovin paljon aikaa tietokoneen ääressä ei ole tullut vietettyä. Terhikin voi siis lakata painelemasta päivitä-nappulaa joka toinen sekunti. Kirjoitan silloin, kun on asiaa ja aikaa. Pyrin kerran viikossa kuitenkin päivittelemään kuulumisia.

Joonas siis tuli viime perjantaina St. Pölteniin. Oli ihan mieletöntä tajuta, että niin ne 39 päivää vain meni, vaikka välillä tuntui, etteivät päivät vähene ollenkaan. Hymy on ollut herkässä, ja päivät ovat hurahtaneet ohi käsittämättömän nopeasti. Kauhulla odotan jo 26. päivää, jolloin Joonas lähtee takaisin Suomeen. Onneksi seuraavan kerran kun nähdään, ei tarvitsekaan enää lähteä mihinkään. Reilu kuukausi enää ja vaihto olisi siinä.

Kotoisessa Suomessa on kuulemma päästy nauttimaan helteistä, kun täällä taas olemme kärvistelleet +13 asteen lämpötiloissa. Vika on ilmeisesti Joonaksessa. Edellisen kerran, kun herra täällä vieraili, Itävaltaan saapui takatalvi. Nyt ei voi ehkä puhua takatalvesta, mutta kauaksi ei heitä, sillä jossain päin Itävaltaa on satanut jopa lunta. Muutoinkin toukokuu on ollut viitisen astetta normaalia kylmempi. Tällä viikolla vallitseva säätila on kuitenkin ollut melkolailla yhdentekevää: kun seura on hyvää, ei ole niin väliä, vaikkei aurinko paistakaan.

Lauantaina päätimme tehdä päiväreissun Bratislavaan. Kaupunki on lähellä Slovakian ja Itävallan rajaa, joten matka toisen valtion pääkaupunkiin kesti vain parisen tuntia. Hullua on se, etteivät paikalliset osaa nauttia lyhyistä välimatkoista. Keskustelin taannoin yhden Wienissä asuvan tytön kanssa ja kerroin lähteväni Budapestiin viikonlopuksi. "Oi ihanaa, en ole koskaan käynyt siellä, mutta haluaisin kyllä kovasti." Junamatka Wienistä Budapestiin ei kestä kuin reilu kolme tuntia, joten ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Samoin Prahassa hän ei ollut koskaan käynyt, kun kerroin suunnitelmistani matkustaa sinne lähiaikoina. Bratislavassa hän oli käynyt kerran kymmenisen vuotta sitten.

Käväisimme siis päiväreissun Bratislavassa. Vilpoinen tuuli ja vesisade eivät varsinaisesti houkutelleet tutkiskelemaan kaupunkia, mutta olisihan siellä pidempäänkin viihtynyt.

Grassalkovichin palatsi toimii nykyisin Slovakia presidentin asuntona.

















Joonas turisteilee Priimaksen palatsin edustalla.




















































































Pyhän Martinuksen katedraali on Bratislavan suurin kirkko.

























Maisemat Bratislavan linnan kupeesta olivat hienot.




























































Tässä itse linna.







































































Matkalla törmäsimme myös homovastaiseen mielenosoitukseen.

















Kelin huonotessa Slavínin sotamuistomerkillä ei ollut tungosta.

























Alueella on kuusi joukkohautaa ja 278 yksittäistä hautaa neuvostosotilaille. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä mieltä paikalliset ovat siitä, että kaupungin korkeimmalla kukkulalla sijaitsee Neuvostoliittoa ja sen sotilaita kunnioittava valtavan suuri muistomerkki.

























Perjantaina tarkoituksemme on suunnata Prahaan muutamaksi päiväksi, mikäli tulvat eivät estä suunnitelmiamme. Tällä hetkellä Tsekissä tulvii jonkin verran, mutta käsittääksemme pahin tilanne on kuitenkin Puolassa. Jäämme tarkkailemaan tilannetta.

Buda ja Pest, Budapest!

Kun edellisen kerran kirjoitin, en vielä tiennyt lähteväni seuraavana viikonloppuna Budapestiin. Mutta siellä minä olin yhdeksän muun vaihtarin kanssa. Meitä oli neljä espanjalaista, kaksi ranskalaista, yksi saksalainen, yksi italialainen, yksi puolalainen ja sitten minä, suomalainen. Ensin jännitti lähteä, sillä olin ainut uusi vaihtari reissussa, mutta onneksi lähdin.

Saavuimme Budapestiin perjantaina kolmen aikaan. Hostellissamme ei kuulemma ollut respaa, joten meidän oli määrä tavata eräs mies neljän aikaan Mc'Donaldsin edessä. Kyllä, luit oikein. Miestä ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt sovittuna ajankohtana. Useampien viestin jälkeen mies suvaitsi ilmestyä paikalle 45 minuuttia myöhässä. Huoneemme olikin aivan kadun toisella puolella. 8 euroa yöltä ei ole paljoa, enkä odottanut mitään viiden tähden hotellia, mutta järkytyin silti, kun näin "hostellimme". Kämppä oli likainen, kaikki sängyt eivät edes olleet sänkyjä, vaan joitain sohvien tapaisia, parvelle vievät portaat eivät olleet kunnolla paikoillaan, ja kun lukitsimme oven, heilui se niin paljon, ettei se pidättelisi yhtäkään sisälle pyrkivää. Mies sanoi tuovansa myöhemmin meille lakanat ja lisää vessapaperia. Ja niinhän hän toikin: yöllä kahden aikaan. Viikonlopun tarkoitus ei kuitenkaan ollut viettää laatuaikaa hostellissa, vaan tutustua uuteen kaupunkiin. Ja niin me teimmekin. Väsyneet jalat, 160 kuvaa kamerassa ja mukavia juttuhetkiä muiden vaihtareiden kanssa - niistä oli Budapestin reissu tehty.

"Hostellin" sisäpiha.

























Majon ilme kertoo kaiken olennaisen yösijasta.

















Budapest näytti mielestäni parhaat puolensa iltaisin, kun Tonavan rantaan syttyi tuhannet valot. Joskus muinoin oli olemassa kaupunki nimeltä Buda ja joen toisella puolella Pest. Kun eräs rikas mies sitten rakennutti sillan kahden kaupungin välille, syntyi Budapest. Miehen tuttu oli kuulemma ollut toisella puolen jokea kuolemaisillaan. Heikot jäät estivät joen ylityksen, ja kun mies lopulta pääsi toiselle puolelle Tonavaa, oli tuttava jo menehtynyt. Niinpä hän päätti rakennuttaa sillan, jottei kukaan enää kokisi vastaavaa. Tuo silta, Chain Bridge, on vieläkin Budapestin suurimpia nähtävyyksiä.





















































Yllätyin hieman siitä, kuinka paljon Budapestissa oli kodittomia ja kerjäläisiä. Niitä oli aivan joka puolella! Eräskin nainen tuli kysymään meiltä yösijaa. Useimmat kerjäläiset näyttivät oikeasti siltä, että he tarvitsevat niitä pyytämiään lantteja. Vain muutama oli niitä, jotka istuivat helmikorvakoruissa, hyvin pukeutuneena ja olivat käskeneet lapsen kietoutua kärsivän näköisenä kaulan ympärille.
























Anssi, jos luet tätä, niin tahtoisin omistaa tämän sinulle.

















Maisemat Budan puolelta Pestiin olivat komeat.






































Ranskalaiset eivät ilmeistä päätellen olleet vakuuttuneita...


















... mutta Antonio oli mielissään!

























Sankarien aukio.

















Kun tämä mies kuuli minun tulevan Suomesta, vingutti hän ilmoille Säkkijärven polkan ja suuttui, kun en antanut rahaa.

























Arvaatkos, mikä tämä rakennus on? No kylpylä tietenkin!



















Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin antoisa. Tutustuin paremmin vanhoihin vaihtareihin ja nyt voin kertoa käyneeni Budapestissa. Tällä viikolla riittääkin sitten tekemistä. Koulupäivien lisäksi paahdan projektien parissa. Yritän saada mahdollisimman paljon tehtyä ennen perjantaita, jolloin 39 päivän odotus palkitaan. Laskeskelin tuossa, että vaihtoa on jäljellä enää suunnilleen 44 päivää. Vielä haluan käydä ainakin Prahassa ja Bratislavassa. Saa nähdä, mihin kaikkialle ennättää.