Niina, kamera ja Graz

Vaihtariporukalle järjestettiin matka Graziin. Hintaa reissulle kertyi huimat 45 euroa, johon sisältyi yöpyminen hostellissa, junaliput, yhden vuorokauden kaupunkilippu ja 10 euron alennuskuponki ravintolaan. Ei siis tarvinnut moneen otteeseen miettiä, lähteäkö matkaan vai ei!

Graz näyttäytyi minulle aurinkoisena, kesäisenä, tunnelmallisena, viihtyisänä, lämminhenkisenä ja kaikin puolin erittäin vierailun arvoisena paikkana. Olen käynyt nyt Itävallan suurimmista kaupungeista Wienissä, Salzburgissa ja Grazissa, enkä kyllä oikein osaa laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Wien on suuri, jylhä ja jykevä. Salzburg arvokas, tunnelmallinen ja nostalginen. Graz leppoisa, jollain tapaa kodikas ja monipuolinen. Mielestäni jokaisella kaupungilla on täysin erilainen persoona. Wien on mahtipontinen ja rakennukset ovat käsittämättömän suuria, Salzburgissa historian voi melkein aistia (no onhan tuo klisee, myönnetään) ja Grazissa on jollain tapaa lähes välimerellinen ilmapiiri (saattoihan se tosin johtua lämpimästi porottavasta auringostakin).

Tässä kuitenkin Graz minun kamerastani katsottuna:


























Kukkaloiston takana Herrengasse, Grazin pääkatu.


































































Tämä rumilus on Kunsthaus Graz. Illalla rakennuksen seinustalla tosin näkyi erilaisia hienoja kuvioita ja valoja.

















Murinsel on kelluva "simpukka", joka pitää sisällään kahvilan ja amfiteatterin. Rakennus voi kuulemma nousta ja laskea neljä metriä vuorovesien mukana.

























Clock tower.

























Itävallassa voi oikeasti nähdä ihmisiä tällaisissa vaatteissa, nahkahousuissa.






















Pussausportaat.

















Tämä lumiukko ei sula edes jouluaattona.

























Glockenspiel. Tiettyinä kellonlyöminä (klo 11, 15 ja 18) mies ja nainen tulevat ikkunoista ulos tanssimaan.











































Schlossberg ja maisemia korkeuksista.
































Kaupungin keskellä sijaitsevan kukkulan sisällä on myös klubi, jonne naiset pääsivät ilmaiseksi, mutta miesten tuli pulittaa 13 euroa. Totesimme myös vaatetuksemme täysin vääriksi, sillä me tytöt emme olisi tarvinneet housuja lainkaan. Pitkähkö paita olisi käynyt varsin hyvin mekkona, ainakin joidenkin mielestä.

























Aamun valjettua oli vielä hetki aikaa tutustua kaupunkiin. Talot Itävallassa - tämä etenkin - ovat taideteoksia itsessään.

























Kukkulan päälle pääsi esimerkiksi tällaisella kulkuvälineellä. En ole eläessäni vastaavanlaisen kyydissä ollut, joten hieman jännitti. Maisemat olivat kuitenkin melkoiset.
































Suomi <3



















































































































Espanjalaiset innostuivat palmuista, minä lumiukosta. Grazissa on jokaiselle jotain.


Hieman haikein mielin matkasimme Grazista takaisin St. Pölteniin. Kaupungilla olisi varmasti ollut vielä paljon tarjottavanaan. Ehkä joku päivä palaan vielä takaisin, ken tietää. Ja jos sen teen, toivottavasti minulla on silloin parempi kamera matkassa. Joulupukki (=äiti ja isä) voisi(vat) vaikka yllättää kunnon järkkärillä. Vink vink.

Laitoin blogiini kävijälaskurin, jotta tietäisin, kuinka moni seuraa reissaamistani. Yli 70! Sitä on vaikea uskoa kommentien määrästä. Olisi kiva tietää, ketkä kaikki minua vakoilee. Kommentteihin saa siis jättää kuulumisia, terveisiä tai mitä tahansa. Jään odottamaan.

Ps. tj:t 2 ja 18. Vähenee, vähenee. Niin ja Fischer valittiin uudestaan presidentiksi kerättyään 78,9 prosenttia äänistä. Rosenkranz sai 15,6 prosenttia ja Gehring 5,4 prosenttia äänistä.

Ikävä

Vaihtareita on St. Pöltenissä tänä keväänä arviolta 20, ei siis kovin monta. On ihan kivaa, että on tiiviit piirit, mutta matkaseuraa on vaikea saada. Viime syksynä tänne saapuneet vaihtarit ovat jo käyneet kaikissa lähimmissä kaupungeissa. Minun lisäkseni St. Pöltenissä aloitti helmikuussa kolme uutta vaihtaria. Heistä kahden ikä huitelee jo 26 tuolla puolen, joten he eivät ole ostaneet ÖBB:n (Itävallan rautatieyhtiö) alennuskorttia itselleen, eivätkä juurikaan matkustele. Alle 26-vuotiaille tuo kortti maksaa 20 euroa, sitä vanhemmille 100 euroa, ja se oikeuttaa noin 50% alennuksiin junalipuista. Jäljelle jää siis ainoastaan yksi ainoa tyttö, kenestä on mahdollista saada matkaseuraa. Voisin tietysti käydä yksinkin tutustumassa uusiin paikkoihin, mutta elokuva "Into the Wild" sen sanoo: "happiness is happiness when shared".

Bratislavan reissu jäi siis tällä erää tekemättä, mutta en ole aikonut poistua Itävallasta ennen kuin kaupunki on käyty tarkastamassa. Seuraava matkakohde on kuitenkin Graz, jonne lähdemme koko vaihtariporukalla ensi viikonloppuna. Viikon päästä isoveli tulee kylään, ja silloin reissaaminen taas jatkuu. Tarkoituksena olisi ainakin käydä katsomassa, miltä Hallstattissa näyttää.

Toisinaan kotiin ikävöi enemmän ja toisinaan vähemmän. Tällä viikolla on ollut enemmän vuoro. Mielessäni ovat pyörineet kesä, juhannus, sauna ja rakkaat ihmiset. Pientä lievitystä ikävöintiin toi kämppikseni löytö paikallisesta Intersparista - RUISLEIPÄÄ! Pitihän siitä kuva napata. Ja kyllä oli hyvää!

















Mahtavaa täällä on myös se, että olen päässyt pariin otteeseen nuuhkaisemaan vasta-ajetun nurmikon tuoksua. En tiedä onko olemassa mitään, mikä tuoksuisi paremmalta. Puutkin vihertävät jo kivasti, ja auringossa loikoilun seurauksena ihollani on havaittavissa pienet rusketusrajat. Ei täällä siis missään nimessä ankeaa ole, vaikka ikävä aika ajoin painaakin.

















I find the map and draw a straight line
Over rivers, farms, and state lines
The distance from 'A' to where you'd be
It's only finger-lengths that I see

Tuhkan lisäksi ilmassa presidentinvaalit

Niin on vain viikko hurahtanut edellisestä kirjoituksesta, joten ajattelin vähän päivittää kuulumisia, vaikkei mitään kovin merkittävää olekaan tapahtunut. Melkin reissun jälkeen sain jostain syystä armottoman nuhan. Kiva on ollut istuskella koulussa ja aivastella menemään. Eilen olin viisi tuntia koulussa ja kuulin ehkä sata kertaa "Gesundheit" eli terveydeksi. Tänään on kuitenkin jo parempi olo, ja jos vain saan matkaseuraa, lähden huomenna tutustumaan Bratislavaan. Mitäpä sitä täällä neljän seinän sisällä istumaan, kun kerran tänne saakka on lähdetty.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että minun ei tarvitse tehdä ainuttakaan tenttiä. Lähes kaikki kurssit suoritetaan tekemällä ryhmätyö, mikä on kyllä hieno homma! Toivottavasti saamme vain hyvissä ajoin hommat tehtyä. Elättelen vähän toiveita siitä, että ehtisin juhannukseksi kotiin.

Itävallassa järjestetään 25.4. presidentinvaalit. Odotan niitä mielenkiinnolla, sillä ehdokkaat ovat...noh, jänniä.

Suurin ennakkosuosikki on kaiketi istuva presidentti, sosiaalidemokraatti Heinz Fischer. Tämä pappa on jo 71-vuotias, joten tullessaan valituksi Fischer hoitaisi virkaansa 77-vuotiaaksi asti.

Suurinta kohua ehdokkaista on kuitenkin herättänyt 51-vuotias teräsmamma Barbara Rosenkranz. Äärioikeistolainen Rosenkranz on lausunut useaan otteeseen sanoja, joita on joutunut myöhemmin ottamaan hieman takaisin. Tämä 10 lapsen äiti on sanonut pitävänsä "kieltolakia" vapaata mielipiteenilmaisua rajoittavana. Laki kieltää natsimielisten järjestöjen perustamisen ja natsi-ideologian levittämisen samoin kuin natsien hirmutekojen kiistämisen. Rosenkranz on tiukka maahanmuuttopolitiikassa. Hän arvostaa germaanisia perinteitä, ja kaikilla hänen lapsillaan on germaaniset etunimet. Rosenkranz ei kannata feminismiä, vaan on sitä mieltä, että naisen paikka on kotona. Itse hän on toki toiminut toisin, sillä 15 vuoden poliittisen uran aikana Rosenkranzin miehellä on ollut päävastuu perheestä.

Kolmas ja viimeinen ehdokas on kristillinen Rudolf Gehring. Hänen kontollaan on muun muassa lausahdus siitä, että homous on sairaus.

Itävallassa eletään siis jännittäviä aikoja. Ikäloppu Fischer on kai ainoa varteenotettava ehdokas, mutta on mielenkiintoista nähdä, millaisen vastuksen Rosenkranz ja Gehring lopulta antavat.

Saksanopettaja kopioi meille vaaleihin liittyviä artikkeleita Der Standard -lehdestä.


















Toivottavasti tulivuori lakkaa syöksemästä taivaalle sitä harmaata juttua. Ei olisi kivaa, jos isoveljen ja poikakaverin lennot peruuntuisivat. Lisää kuulumisia mahdollisen Bratislavan reissun jälkeen.

Melkoisen miellyttävä Melk

Viikko St. Pöltenissä on madellut toivottoman hitaasti. Tunteja on ollut koulussa vain harvakseltaan, eikä vapaa-ajallakaan ole liiemmin ollut järjestettyä ohjelmaa. Torstaina pyörähdin karaoke-pirskeissä, mutta siinäpä se aktiviteetti onkin oikeastaan ollut. Siispä päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja lähteä tutustumaan 25 kilometriä St. Pöltenistä sijaitsevaan pieneen kylään nimeltä Melk. Saksalainen Susi lähti minulle kaveriksi, joten matkaa ei tarvinnut taittaa yksin. Tämä blogimerkintä on siis omistettu Melkille.

Melk on vain 5200 asukkaan kylä Tonavan varrella. Sen suurin nähtävyys on benedektiiniläisluostari, jota kutsutaan Stift Melkiksi. Sisäänpääsymaksu marmorisaliin ja ainakin kuvissa huikaisevaan kirjastoon olisi ollut päälle neljä euroa, joten päätimme Susin kanssa käyttäytyä opiskelijoiden tavoin ja jätimme kierroksen välistä. Rakennus vaikutti meidät tarpeeksi jo ulkoa päin, ja pääsimme kuitenkin tutustumaan itse kirkkoon.

















































































































Vaikka jättimäinen Stift Melk onkin kylän suurin vetonaula, löysimme muutakin kuvittamisen arvoista.











































































































Päivä kului kivasti Susin kanssa tuttavuutta tehden ja maisemia ihaillen. Me kumpikin haluaisimme käydä jossain vaiheessa myös Bratislavassa, joten tiedä häntä vaikka matkustaisimme sinnekin yhdessä.

Kahden viikon päästä lähden katsomaan, millainen paikka Graz on. Isoveli tulee kylään 18 päivän päästä ja Joonas 34 päivän päästä. Ei sillä että laskisin päiviä, mutta aika voisi kyllä nyt minun puolesta vaikka lentää!

Déjà vu

Täällä sitä taas ollaan St. Pöltenissä. Pääsiäinen Suomessa oli ihanan rentouttava ja hurahti ohi aivan liian nopeasti. Lentoasemalla mietin, että olisi ollut kiva jäädä Suomeen loskakelistä huolimatta. Tällä kertaa oli kuitenkin aivan erilainen olo kuin helmikuussa astuessani Itävaltaan menevään koneeseen. Oli helpompi lähteä, kun tiesi, mikä perillä odottaa.

Matkalla Itävaltaan tuumin, että pitäisi varmaankin hakea airBalticille kesätöihin. Perehdyttämisjaksoakaan en tarvitsisi, koska olen oppinut lentoemäntien kuulutukset jo melko hyvin. Olen lentänyt Oulu-Turku-Riika-Wien-välin nyt kolme kertaa, ja kun samat tarinat kerrotaan joka nousun ja laskun yhteydessä uusille matkustajille, olen kuullut ne nopeasti laskettuna yhteensä 12 kertaa. Minusta saisivat siis hyvän lentoemännän. Tätä mieltä toki olin jo 11-vuotiaana, kun ensimmäisen kerran matkustin lentokoneella ja näin, kuinka homma toimii. Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei pituuteni riitä kyseiseen ammattiin. Eikä se kyllä riitä vielä tänäkään päivänä, että ehkä on turha aloittaakaan hakemuksen rustaamista.

Puihin oli poissa ollessani tullut pikkuriikkiset lehdet. Samoin ruoho on nyt vihreämpää kuin lähtiessä. Muutoin kaikki on melkolailla ennallaan. Kämppiksistä toinen saapui tänään, toinen tulee ehkä vasta viikon kuluttua. Annoin Martinalle kotoa tuomani salmiakkirasian. Ilme oli yllättävän peruslukemilla, kun hän maistoi sen sisältöä. Oli kuulemma "omituista, mutta ei pahaa".

Nousin tänään reippaana tyttönä hyvissä ajoin ja lähdin koululle tekemään kurssitehtävää, joka pitää palauttaa torstaihin mennessä. Hieman pelotti etukäteen, sillä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt jälkiäänitystä elokuvaan, saati sitten käyttänyt ohjelmaa, jota tehtävän tekeminen vaati. Vietin useamman tunnin tietokoneen ääressä pakertaen, mutta sain sen valmiiksi ilman kenenkään apua! Hyvä minä!

Tajusin, etten ole laittanut tänne vielä yhtään kuvaa koulustani. Fachhochschule St. Pölten on siis tällainen: