keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ikävä

Vaihtareita on St. Pöltenissä tänä keväänä arviolta 20, ei siis kovin monta. On ihan kivaa, että on tiiviit piirit, mutta matkaseuraa on vaikea saada. Viime syksynä tänne saapuneet vaihtarit ovat jo käyneet kaikissa lähimmissä kaupungeissa. Minun lisäkseni St. Pöltenissä aloitti helmikuussa kolme uutta vaihtaria. Heistä kahden ikä huitelee jo 26 tuolla puolen, joten he eivät ole ostaneet ÖBB:n (Itävallan rautatieyhtiö) alennuskorttia itselleen, eivätkä juurikaan matkustele. Alle 26-vuotiaille tuo kortti maksaa 20 euroa, sitä vanhemmille 100 euroa, ja se oikeuttaa noin 50% alennuksiin junalipuista. Jäljelle jää siis ainoastaan yksi ainoa tyttö, kenestä on mahdollista saada matkaseuraa. Voisin tietysti käydä yksinkin tutustumassa uusiin paikkoihin, mutta elokuva "Into the Wild" sen sanoo: "happiness is happiness when shared".

Bratislavan reissu jäi siis tällä erää tekemättä, mutta en ole aikonut poistua Itävallasta ennen kuin kaupunki on käyty tarkastamassa. Seuraava matkakohde on kuitenkin Graz, jonne lähdemme koko vaihtariporukalla ensi viikonloppuna. Viikon päästä isoveli tulee kylään, ja silloin reissaaminen taas jatkuu. Tarkoituksena olisi ainakin käydä katsomassa, miltä Hallstattissa näyttää.

Toisinaan kotiin ikävöi enemmän ja toisinaan vähemmän. Tällä viikolla on ollut enemmän vuoro. Mielessäni ovat pyörineet kesä, juhannus, sauna ja rakkaat ihmiset. Pientä lievitystä ikävöintiin toi kämppikseni löytö paikallisesta Intersparista - RUISLEIPÄÄ! Pitihän siitä kuva napata. Ja kyllä oli hyvää!

















Mahtavaa täällä on myös se, että olen päässyt pariin otteeseen nuuhkaisemaan vasta-ajetun nurmikon tuoksua. En tiedä onko olemassa mitään, mikä tuoksuisi paremmalta. Puutkin vihertävät jo kivasti, ja auringossa loikoilun seurauksena ihollani on havaittavissa pienet rusketusrajat. Ei täällä siis missään nimessä ankeaa ole, vaikka ikävä aika ajoin painaakin.

















I find the map and draw a straight line
Over rivers, farms, and state lines
The distance from 'A' to where you'd be
It's only finger-lengths that I see

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti