perjantai 19. maaliskuuta 2010

Yliannostus vihreää

Toissapäivänä Pyhässä Pöltenissä vietettiin Pyhän Patrickin päivää. Paikalle tulijoiden käskettiin pukeutua vihreään. Minulle se ei tuottanut suuria ongelmia, koska jostain syystä vaatekaappini suorastaan tursuaa vihreitä vaatteita. En ole koskaan aikaisemmin viettänyt Pyhän Patrickin päivää, joten odotin innolla mitä tuleman pitää.

Juhlat järjestettiin viereisessä opiskelija-asuntolassa, joten matkaan ei tarvinnut varata paljoakaan aikaa. Pidän vihreästä kovasti, mutta kun pääsin huoneeseen, johon oli sulloutunut läjäpäin innokkaita Pyhän Patrickin juhlijoita, tuntui että ehkä teemavärille oltiin vähän turhan uskollisia. Ihmiset olivat pukeutuneet vihreään, Lamput oli peitetty vihreillä papereilla, pöytäliinat olivat vihreitä, seinällä oli vihreitä julisteita, juomat olivat vihreitä. Pelkäsin, että muuttuisin itsekin vihreäksi, jos joutuisin olemaan huoneessa kauan. Pahinta olivat vihreät lamput. Huonovointiset kuvataan sarjakuvissa aina vihreiksi, ja minusta tuntui, että näyttäisin itse kohta juuri sellaiselta.

Kaikesta huolimatta illasta tuli todella hauska. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin, joiden kaikkien nimiä en enää edes muista. Uskoisin kuitenkin tapaavani heitä vielä useaan otteeseen.

Campus Domus on osoittautunut mukavaksi paikaksi, enkä enää haikaile yksityisen asunnon perään. Saattoi olla onnenpotku, ettemme Monikan kanssa saaneetkaan kämppää, joka meidän alun perin piti saada. Täällä muiden vaihtareiden keskellä on hyvä olla.

Tasan viikko, niin olen jo melkein Oulun lentokentällä. :)



Monika, Ernesto ja Maria



Ilman näitä ihmisiä täällä olisi niin paljon kurjempaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti